Kuorsaus – oireet ja hoito kuorsauksen lopettamiseksi

Kuorsaus on yleinen ongelma, joka voi häiritä sekä sinun että samassa sängyssä nukkuvan yöunia. Mikä kuorsauksen aiheuttaa ja miten sen saa lopetettua? Lue eteenpäin, niin saat vastauksia, jotka auttavat kuorsaamisongelman kanssa.

Miksi ihminen kuorsaa?

Kuorsaus johtuu usein siitä, että suun takaosassa oleva pehmeä kitalaki rentoutuu liikaa, jolloin ilman kulkuväylä ahtautuu. Tällöin syntyy värähtelyä sekä kitalaessa että nielussa, mikä saa aikaan kuorsausäänen. 

Ajan myötä kuorsausongelma voi johtaa hermojen värähtelyvaurioihin ja lopulta jopa nielun lihasten vaurioitumiseen. Häiriintyneet yöunet tarkoittavat puolestaan sitä, että sinä ja mahdollinen kumppanisi ette palaudu riittävästi yön aikana, mistä voi olla seurauksena oppimisvaikeuksia. 

Miten kuorsaamisen saa lopetettua? Entä mitkä ovat kuorsauksen yleisimmät oireet? Jatka lukemista, niin kerromme lisää. 

Kuorsaukseen liittyviä oireita

Mistä tietää kuorsaavansa? Kuorsaus on hyvin yleistä ja koskettaa suoraan tai epäsuorasti monia meistä. 

Kumppanin kanssa nukkuvien on helpompi selvittää oma kuorsaustilanteensa. Sen sijaan niiden, jotka yleensä nukkuvat yksin, voi olla vaikeampi saada selville, kuorsaavatko he. 

Kuorsaamiseen liittyy kuitenkin muutamia yleisiä oireita, joita kannattaa tarkkailla, jos epäilee kuorsaavansa.

  • Suusi tuntuu kuivalta tai sinulla on kurkkukipua herätessäsi.
  • Päätäsi särkee aamulla.
  • Et tunne oloasi levänneeksi ja olet päivällä väsynyt.
  • Sinun on usein noustava yöllä pissalle.
    Tämä johtuu siitä, että veren heikomman hapettumisen seurauksena virtsaa kertyy yöllä enemmän. 

Toki voi olla niinkin, että läheisesi valittavat kuorsaamisestasi, mutta sinulla itselläsi ei ole mitään näkyviä oireita. 

On myös olemassa useita erilaisia sovelluksia, jotka tallentavat ääntä yön aikana ja auttavat eri tavoin rekisteröimään kuorsauksen. Sovelluskaupasta löydät varmasti sovelluksen, joka auttaa vahvistamaan kuorsaamisen, jos olet epävarma.

Oli oireita tai ei, kuorsaamiseen on tärkeää puuttua, jotta voidaan vähentää vakavampien ongelmien riskiä tulevaisuudessa.

Muita oireita, jotka voivat liittyä kuorsaamiseen

Onko sinulla refluksinärästystähappamia röyhtäyksiä, rintakipua tai palan tunne kurkussa? Se voi hyvinkin liittyä kuorsaukseen.

Kaikki nämä vaivat ovat oireita siitä, että nielemisprosessissa on ongelmia. Nielemisprosessi koostuu ketjusta, jossa on yhteensä 148 lihasta. Ne toimivat koordinoidusti, jotta ruoka ja juoma menevät hallitusti ja varmasti suusta vatsaan.

Tämän lihasketjun yläosassa, eli suuontelossa ja nielussa, olevat lihakset voivat aiheuttaa kuorsausta, jos ne heikkenevät. Edellä mainittujen vaivojen perimmäinen syy on sen sijaan lihasketjun alaosassa olevissa lihaksissa: palleassa ja mahalaukun yläosassa.

Vaikka ne ovat eri lihaksia, ne ovat osa samaa prosessia. Siksi niillä, jotka kuorsaavat sen takia, että osa lihasketjun lihaksista on heikentynyt, on usein myös muita ongelmia, joita aiheuttavat heikentyneet lihakset toisessa kohdassa ketjua.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että ratkaisu kaikkiin näihin ongelmiin on samassa prosessissa, jota voidaan hoitaa samalla päivittäisellä harjoittelurutiinilla.

Lopeta kuorsaaminen

Yleisin kuorsauksen syy ovat heikentyneet lihakset nielussa ja ylemmissä hengitysteissä. Kuorsaamisen lopettamiseksi näitä lihaksia on vahvistettava, jotta hengitystiet pysyvät vapaina nukkumisen aikana. Tässä kohtaa IQoro astuu kuvaan. 

Useimmat kuorsaamiseen kehitetyt hoitomenetelmät toimivat vain silloin, kun niitä käytetään. Ne eivät tee mitään kuorsauksen perimmäiselle syylle. Tällaisia kutsutaan passiivisiksi hoitomenetelmiksi

Hoida refluksi ja närästys IQorolla

Jotta kuorsaamisesta ja väliaikaisista ratkaisuista pääsee eroon pitkäaikaisesti, tarvitaan aktiivinen hoitomenetelmä. Se harjoituttaa lihaksia niin, että kuorsaus vähenee ja voi pitkällä aikavälillä loppua kokonaan. Se tarkoittaa myös sitä, että yöllä ei enää tarvitse käyttää kiskoa tai muita vimpaimia.

IQoro on aktiivinen hoitomenetelmä, ja harjoittelu suoritetaan päivällä.

Kuorsauksen hoito IQorolla

Paras tapa lopettaa kuorsaus luonnollisesti on vahvistaa nielun ja kurkun lihaksia. Vahvemmat lihakset auttavat avaamaan hengitysteitä, mikä ehkäisee kuorsausta ja pitkällä aikavälillä myös riskiä saada uniapnea.

Hengitysteiden lihaksia ja koko nielemisprosessia voidaan vahvistaa IQorolla.

Hoito IQorolla kestää vain 3 × 30 sekuntia päivässä. Harjoittelu suoritetaan päivällä, mikä erottaa IQoron monista kuorsaamisen vähentämiseen tarkoitetuista apuvälineistä, joita käytetään nukkumisen aikana. 

IQoron vaikutus on todistettu ruotsalaisissa yliopistoissa tehdyissä tieteellisissä tutkimuksissa, joista on julkaistu artikkeleita kansainvälisissä julkaisuissa. 

Miten se toimii?

Kun käytät IQoroa, nielemisprosessiin kuuluvat kaikki 148 lihasta saavat erittäin tehokasta harjoitusta. Se sisältää nielun lihakset, pehmeän kitalaen ja ylemmät hengitystiet. 

Aivan kuten käsivartesi vahvistuvat, jos teet punnerruksia säännöllisesti, myös kitalaen ja ylempien hengitysteiden lihakset vahvistuvat, jos aktivoit ne säännöllisesti.

5.0 star rating

“Loistava ja helppokäyttöinen tuote.”

Marko M, Tarkistettu asiakas

Säännöllinen harjoittelu parantaa lihasten jäntevyyttä ja siten kykyä pitää hengitystiet vapaina nukkuessasi. Näin ollen on epätodennäköisempää, että nielu ahtautuu ja että pehmeä kitalaki rentoutuu liikaa ja alkaa värähdellä ilmavirrassa.

Harjoittelun vaikutus kasvaa ajan myötä, ja sitä mukaa vähenee kuorsaus. Tulosten säilyttämiseksi on jatkettava ylläpitävää harjoittelua säännöllisesti, aivan kuten tavallisessakin voimaharjoittelussa.

Lue lisää: Harjoittelu IQorolla

Kuinka nopeasti kuorsaus vähenee?

Hoitoaika IQorolla vaihtelee yksilöllisten ongelmien ja edellytysten mukaan. Siihen, kuinka pitkä aika kuorsaamisen loppumiseen menee, vaikuttaa muun muassa se, kuinka kauan olet kuorsannut, kuinka pahasti lihakset ovat heikentyneet ja kuinka tarkasti noudatat päivittäistä harjoitusrutiiniasi.

Asiakastutkimusten mukaan monet huomaavat IQoro-harjoittelun tuottavan positiivisia tuloksia jo parin viikon kuluttua, kun taas toisten on harjoiteltava muutama kuukausi saavuttaakseen tuloksia. 

Ohjekirjan mukaisesti suoritetun ensimmäisten 3–6 kuukauden harjoittelun jälkeen tarvitaan ylläpitävää harjoittelua, jotta kuorsaus ei ala uudestaan.

Jos harjoittelet IQoron mukana toimitettujen ohjeiden mukaisesti, saat tulostakuun. Jos kuorsaus ei vähene kuuden kuukauden kuluessa, saat rahasi takaisin. 

Hoida useita ongelmia samanaikaisesti

Hoito IQorolla on erittäin tehokasta harjoitusta, joka vahvistaa jokaista nielemisprosessiin kuuluvaa 148 lihasta. Hoito toimii täsmälleen samalla tavalla riippumatta siitä, onko ongelmanasi kuorsaus, närästys, nielemisvaikeudet tai muut nielemisprosessiin liittyvät vaivat.

Siksi monet huomaavat IQoro-harjoittelulla olevan positiivisia sivuvaikutuksia, joita he eivät välttämättä osanneet odottaa. Jos esimerkiksi aloitat hoidon kuorsauksen vähentämiseksi, hoidat samalla muita oireita, kuten palan tunnetta kurkussa tai sitkeää rykimistä.

Lue lisää: Mikä on palleatyrä?

Voinko käyttää IQoroa ja kuorsauskiskoa samanaikaisesti?

Jos sinulla on kuorsauskisko, voit jatkaa sen käyttöä öisin samalla, kun harjoittelet ja vahvistat lihaksia IQorolla päivisin. 

Kun harjoittelu alkaa vaikuttaa ja haluat lopettaa kuorsauskiskon käytön, on tärkeää, että keskustelet ensin terveydenhuollon ammattilaisen kanssa.

IQoroa koskevat tieteelliset tutkimukset

Yli 20-vuotisen kliinisen kokemuksen perusteella tiedämme, että IQoro voi auttaa merkittävästi potilaita, jotka on ohjattu CPAP-hoitoon tai joiden kuorsausleikkaus on epäonnistunut. 

Täältä voit lukea katkelmia tieteellisten tutkimusten tuloksista:

  • IQorosta tehdyt tutkimukset on tehty ennen kaikkea potilailla, joilla on aivohalvausrefluksi tai nielemisvaikeuksia. Tiedetään kuitenkin, että aivohalvauksessa vaurioituvat samat lihakset ja hermot kuin henkilöillä, jotka ovat kuorsanneet pitkään.
  • IQoron ja aivohalvauksen tutkimuksesta on saatu selville, että harjoittelu vahvistaa samoja lihaksia, jotka ovat kuorsaamisen kannalta keskeisiä, vaikka tutkimuksia ei ole tehty erityisesti kuorsaajilla.
  • Tutkimukset ovat osoittaneet, että harjoittelu IQorolla vahvistaa ylähengitysteiden lihaksia ja pehmeää kitalakea. Henkilöt, joiden nielu oli kokonaan halvaantunut, saivat sen toimintakyvyn takaisin 13 viikon harjoittelun jälkeen.
  • Objektiiviset testit korkearesoluutioisella manometrialla eli paineenmittauksella ovat osoittaneet, että neuromuskulaarinen hoitomenetelmä IQoro vaikuttaa lihaksistoon koko matkalla aina suuontelosta palleaan asti.
  • Harjoittelu IQorolla vaikuttaa myös nielemisprosessin ohjausjärjestelmään, joka on läheisessä yhteydessä hengitystoimintoon.

Kuorsauksen oireiden lievittäminen

Yllä olemme selittäneet, miten harjoittelu IQorolla toimii aktiivisena hoitomenetelmänä kuorsauksen perimmäiseen syyhyn. 

Suurin osa markkinoilla olevista kuorsauksen ehkäisymenetelmistä on passiivisia hoitomenetelmiä. Kyseiset menetelmät vähentävät kuorsausta hoidon aikana, mutta eivät hoida kuorsauksen taustalla olevaa syytä. Siksi kuorsaus jatkuu, kun passiivinen hoito lopetetaan.

Tässä käymme läpi erilaisia apuvälineitä, vinkkejä ja kotikonsteja, joita käytetään yleisesti kuorsauksen vähentämiseen.

Passiiviset apuvälineet kuorsauksen lopettamiseen

  • Kuorsauskisko
    Kuorsaus- tai purentakisko työntää leukaa eteenpäin, mikä laajentaa hengitysteitä nukkuessa. 
  • Kuorsaussuihke
    Kuorsaussuihke voi vähentää kuorsausta pehmentämällä nielun kudosta ja siten vaimentamalla värinää.
  • Sieraintenlaajentaja
    Sieraintenlaajentaja on pieni muovilasta, joka työnnetään nenään laajentamaan sieraimia, mikä voi auttaa vähentämään kuorsausta. 
  • Kuorsauslaastari
    Nenän päälle laitettavan kuorsauslaastarin sanotaan lievittävän flunssan, allergian tai tukkoisen nenän aiheuttamaa kuorsausta. Laastari laajentaa nenäkäytäviä, jolloin ilmavirta lisääntyy. 
  • Suuliuskat
    Yksi apu kuorsaukseen ovat niin sanotut suuliuskat. Niiden annetaan sulaa suussa, jolloin ne pehmentävät siellä olevia kudoksia kuorsauksen vähentämiseksi. 
  • Suuvesi
    Suuveden käyttö kuorsauksen vähentämiseen on passiivinen hoitomenetelmä. Menetelmä vaikuttaa siten, että se kiristää nielun takaosaa. Kyse on kuitenkin vain väliaikaisesta kiristyksestä, joka ei vahvista lihaksia.  
  • CPAP (ylipainehengityshoito)
    Tätä hoitomenetelmää käytetään pääasiassa potilaille, joilla on hengityskatkoksia unen aikana eli niin kutsuttu obstruktiivinen uniapnea.
  • Korvatulpat
    Viimeinen passiivinen apuväline kuorsaukseen on tietenkin korvatulpat. Ja aivan kuten muutkin tämän luettelon vaihtoehdot, korvatulpat eivät vaikuta kuorsauksen perimmäiseen syyhyn, vaan ainoastaan vähentävät ongelmaa hetkeksi. 

Eva pääsi eroon kuorsauksesta treenaamalla – salaa

Eva sai yhtäkkiä tietää kuorsaavansa, mikä sai hänet sekä hämmästyneeksi että nolostuneeksi. Niinpä hän alkoi treenata salaa IQorolla.

Ainoastaan lapseni ja lapsenlapseni tiesivät kuorsaamisesta, mutta heillä ei ollut aavistustakaan siitä, että pääsin eroon kuorsaamisesta treenaamalla IQorolla. “No, se on varmaan iän myötä lähtenyt pois!” oli vastaukseni. Lue Evan tarina

Kotikonstit ja muut vinkit kuorsauksen vähentämiseen

Seuraavat kotikonstit ja vinkit kuorsauksen vähentämiseen voivat auttaa tilapäisesti.

Koska ne eivät millään tavalla vahvista heikentyneitä lihaksia, suosittelemme, että täydennät niillä IQoro-harjoittelua odottaessasi hoidon tuovan tuloksia. 

  • Nuku kyljelläsi tai vatsallasi – vältä selällään nukkumista.
  • Valitse matala tyyny, jotta kaulasi pysyy mahdollisimman suorassa.
    Taipunut kaula tekee nielusta ahtaamman. 
  • Vältä ylipainoa.
    Jo muutaman kilon laihtuminen voi vähentää kuorsausta merkittävästi.
  • Vältä alkoholia.
    Alkoholi saa lihakset rentoutumaan, mikä voi lisätä kuorsausta. 
  • Hengitä nenän kautta.
    Jos hengität suun kautta, vaikka sinulla ei ole flunssaa, syynä voi olla ahtauma nenässä. Pyydä terveydenhuollon ammattilaista tutkimaan asiaa.

Syyt kuorsauksen taustalla

Kuorsauksessa kuuluvat äänet johtuvat usein siitä, että pehmeän kitalaen lihakset rentoutuvat liikaa. Hengitettäessä rennot lihakset alkavat väristä ilmavirtauksen myötä. Värisevien lihasten ääni on se, jota kutsumme kuorsaukseksi.

Mikä kuorsauksen aiheuttaa?

Kuorsaukseen on useita syitä, mutta monille niistä on yhteistä se, että ne tekevät nielusta ahtaamman, jolloin ilman on vaikea virrata läpi. Alla on lueteltu kuorsauksen yleisimpiä syitä. 

  • Alkoholi rentouttaa lihaksia ja heikentää siten kykyä pitää hengitystiet vapaina. 
  • Tupakointi ärsyttää limakalvoja ja voi edistää kuorsausta. 
  • Ahdas nielu vaikeuttaa ilman kulkua.
  • Vatsan ja kaulan ympärillä oleva rasva lisää painetta hengitysteissä. 
  • Suuret nielurisat tai polyypit voivat lisätä hengitystä suun kautta ja siten kuorsausta. 
  • Ylipurenta tai pieni alaleuka. 
  • Lihasrelaksantit, kuten unilääkkeet. 

Kuorsaavatko sekä miehet että naiset?

Sekä miehet että naiset kuorsaavat, ja häiritsevästi ja äänekkäästi kuorsaavien osuus kasvaa iän myötä. Eniten kuorsaajia on 50–60-vuotiaiden ikäryhmässä, jossa 26 prosenttia miehistä ja 15 prosenttia naisista kuorsaa joka yö. 

Naiset pääsevät vähemmällä, mitä selittää naishormoni estrogeeni – jolla saattaa olla suojaava vaikutus. Ylimääräiset kilot eivät myöskään asetu naisilla samoihin vartalon kohtiin kuin miehillä. Miehillä rasva kertyy tyypillisesti enemmän keskivartaloon vatsan ja kaulan ympärille, mikä lisää riskiä kuorsata.

Miksi ihminen alkaa kuorsata vanhaksi tultuaan?

Kuorsausongelmat ovat yleisempiä iäkkäillä, koska lihakset heikkenevät vanhetessa.

Lisäksi monien paino nousee iän myötä, mikä myös voi pahentaa kuorsausta. 

Naisilla vaihdevuosien hormonaaliset muutokset voivat edistää lihasten heikkenemistä, mikä lisää kuorsaamisriskiä. 

Kuorsaavat lapset

Lasten kuorsaus ei ole normaalia ja siksi kuorsaavien lasten nenä ja nielu on aina tutkittava. 

Yleisimmät syyt lasten ja vauvojen kuorsaukseen ovat suuret nielurisat tai nenän takana oleva rauhanen (adenoidi), joka tukkii ylemmät hengitystiet. Ota yhteyttä terveydenhuoltoon, jotta lapsi tutkitaan ja hän saa apua. 

Kuorsaus raskausaikana

uorsaus raskauden aikana on yleistä, varsinkin raskausajan lopussa, jolloin yli 20 prosenttia kaikista raskaana olevista naisista kuorsaa. 

Tutkijat Uumajassa ovat osoittaneet, että raskaana olevilla, kuorsaavilla naisilla on kaksi kertaa todennäköisemmin korkea verenpaine ja kaksi kertaa suurempi todennäköisyys saada raskausmyrkytys eli pre-eklampsia. Keskustele terveydenhuollon ammattilaisen kanssa, jos olet huolissasi. 

Kuorsaaminen raskaana ollessa voi johtua kehon lisääntyneestä verimäärästä. Tämä saa verisuonet laajenemaan, jolloin nenä ahtautuu. Tämän seurauksena ihminen alkaa hengittää enemmän suun kautta, mikä lisää kuorsausriskiä. 

Painonnousu raskauden aikana voi lisätä painetta kaulassa, mikä voi lisätä kuorsausta. Raskaana ollessa on yleistä kokea myös närästystä, mutta harjoittelu IQorolla voi auttaa siihenkin. 

Kuorsauksen aiheuttamat vakavat terveysongelmat

Tiesitkö, että kuorsauksen maailmanennätys on 111 desibeliä? Se vastaa lentokoneen ääntä matalalla korkeudella. 

Kuorsaus alkaa kuitenkin aiheuttaa värinävaurioita suun, kitalaen ja nielun hermoihin ja pehmytkudoksiin jo paljon alemmilla desibelitasoilla.

Värinä vahingoittaa lihaksia ja hermoja

Olet ehkä kuullut, että työssään paljon täriseviä koneita käyttävien ihmisten sormiin ja käsiin voi useiden vuosien kuluttua tulla tunnottomuutta. 

Tämä johtuu siitä, että koneiden tärinä vahingoittaa sormien hermoja. Tämän seurauksena lihasten hallinta heikkenee, koska aivot eivät voi enää lähettää signaaleja sormille samalla tavalla. Näin voi käydä, jos esimerkiksi piikkaa työkseen betonia. 

Kuorsauksen värähtely voi aiheuttaa samantyyppisiä vaurioita suuontelon ja nielun hermoille. Niissä on monia tärkeitä hermoja, jotka liittyvät nielemiskykyyn. 

Kun hermot vaurioituvat, menetetään osia aivojen ja nielun lihasten välisestä viestinnästä. Pitkällä aikavälillä tämä voi aiheuttaa sen, että kuorsaajalle tulee myös nielemisvaikeuksia.

Heikentyneet lihakset aiheuttavat uniapneaa

Uumajan yliopiston tutkijoiden tekemän tutkimuksen mukaan kuorsauksen aiheuttamat värinävauriot voivat lopulta johtaa nielun lihasten niin pahaan heikkenemiseen, että ne painuvat kasaan nukkuessa. Tästä on seurauksena hengityskatkoksia eli uniapnea. 

Uniapnean myötä elimistö kärsii hapenpuutteesta, mikä tulisi hoitaa, jotta seurauksena ei ole vakavia sairauksia, kuten sydän- ja verisuonitauteja. 

Keho ei myöskään pysty parantamaan hermovaurioita niin kauan kuin kuorsaus jatkuu yöstä toiseen. Siksi on tärkeää puuttua kuorsaukseen ennen kuin se johtaa pahempiin terveysongelmiin.

Kuorsaus ja unenpuute

Toinen mahdollisesti kuorsauksesta johtuva epäsuora terveysongelma on unihäiriöt ja unenpuute. 

On tärkeää, että unen laatu on hyvä. Nukkuessa aivojen energiavarastot täyttyvät. Uni on myös erittäin tärkeää aivojen plastisuuden eli aivojen mukautuvuuden ja muuttumiskyvyn kannalta, mikä on edellytys oppimiselle.

Unenpuute voi ajan mittaan aiheuttaa ongelmia, kuten:

  • sydän- ja verisuonisairauksia
  • ylipainoa
  • tyypin 2 diabetesta
  • masennusta
  • ahdistuneisuutta.

Unenpuute voi myös hidastaa reaktioita ja heikentää kognitiivisia kykyjä.

Siihen, kuinka monta tuntia unta ihminen tarvitsee, on vaikea vastata. Kyse on enemmänkin unen laadusta kuin siitä, kuinka monta tuntia makaa sängyssä.

Jos sinusta tuntuu, että olet päivällä pirteä ja toimit kuin normaali ihminen, saat todennäköisesti tarpeeksi unta. Jos olet jatkuvasti päivällä väsynyt ja sinulla on päänsärkyä, on mahdollista, että yöunesi häiriintyvät kuorsauksen tai uniapnean vuoksi.

Nukkuminen kuorsaajan kanssa

Useimmat tuntevat jonkun, joka kuorsaa tai jonka yöunia häiritsee äänekkäästi kuorsaava kumppani.

Tätä kutsutaan joskus sosiaalisesti haittaavaksi kuorsaukseksi, koska kuorsaaja ei aina ole se henkilö, jota kuorsaus haittaa eniten. Ongelma on monta kertaa pahempi läheisille, joihin häiritsevät kuorsausäänet vaikuttavat negatiivisesti.

“Hyvä, ettemme koskaan joutuneet turvautumaan erillisiin makuuhuoneisiin”

Hudiksvallissa asuva Åke Sonerud kuorsasi monta vuotta ennen kuin lopulta löysi ongelmaan ratkaisun. Kuunneltuaan rotaryklubilla luennon IQoron vaikutuksesta muun muassa kuorsaukseen Åke päätti ostaa sellaisen. Sitä hän ei ole katunut päivääkään.

Olen saanut takaisin rauhallisen yöunen. Hyvä, ettei tilanne koskaan mennyt niin pahaksi, että olisimme joutuneet turvautumaan erillisiin makuuhuoneisiin. Lue Åken tarina

Nukkuminen kuorsaajan kanssa voi olla pidemmän päälle hyvin raskasta. Sinä ja kumppani ette kumpikaan palaudu kunnolla ja olette päivällä väsyneempiä. Monien pariskuntien kohdalla tämä johtaa erillisiin makuuhuoneisiin, mutta siitä puhutaan harvemmin ääneen. 

Saamme säännöllisesti kuorsaamiseen liittyviä arvioita ja asiakastarinoita. Niissä ihmiset kertovat, kuinka he lopettivat kuorsaamisen tai kuinka kuorsaava kumppani ei enää häiritse heitä yöllä. Monien kuorsaus vähenee jo muutaman viikon harjoittelun jälkeen. 

Hoitoon hakeutuminen kuorsauksen takia

Kuorsausongelmat ovat hyvin yleisiä, ja useimmissa tapauksissa niiden loppumiseen riittää lihasten harjoittaminen. Jos sinusta kuitenkin tuntuu, että haluat ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon, tästä osiosta voit lukea lisää, miten silloin toimitaan.  

Milloin on hakeuduttava hoitoon?

Kuorsauksen takia hoitoon hakeutuminen kannattaa, jos olet huolissasi kuorsauksen vaikutuksesta terveyteesi. 

Hakeudu hoitoon aina, jos joku kertoo sinulle, että sinulla on hengityskatkoksia nukkuessasi – niin kutsuttu uniapnea. Ota tällöin yhteyttä terveyskeskukseen tai hammaslääkäriin, niin sinut ohjataan eteenpäin. 

Tutkimukset ja selvitykset

Kun hakeudut hoitoon kuorsauksen vuoksi, terveyskeskuksen lääkäri todennäköisesti ensin tutkii sinut. Saat kertoa hänelle kuorsauksestasi. Onko se äänekästä? Tunnetko olosi levänneeksi herätessäsi? Saat myös kertoa, miten ongelma vaikuttaa sinuun ja läheisiisi.

Kun tapaat lääkärin, on tärkeää, että kerrot, jos sinulla on esimerkiksi korkea verenpaine tai sairastat sydän- ja verisuonitautia tai diabetesta. 

Varsinaisen tutkimuksen yhteydessä lääkäri tutkii, miltä nielusi näyttää. Jos sinulla on suuret nielurisat tai jos nenäsi on usein tukkoinen, saat todennäköisesti lähetteen korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärille. 

Jos lääkäri epäilee, että sinulla on uniapnea, sinulle saatetaan tehdä uniapneatutkimus. Kyseinen tutkimus tehdään, kun nukut kotona omassa sängyssäsi. Saat lainaksi laitteen, jonka avulla teet tarvittavat mittaukset, jotta saadaan selville hengitysliikkeesi, veren hapettuminen ja se, missä asennossa nukut.

Kuorsausleikkaus

Kuorsausleikkaus on harvinainen, koska kuorsausleikkausten vaikutuksia käsitteleviä tutkimuksia on vähän. Lisäksi pehmeän kitalaen leikkauksella on usein sivuvaikutuksia.

Jos lääkäri tutkimuksen yhteydessä toteaa, että sinulla on epätavallisen suuret nielurisat, leikkaus saattaa olla hyödyllinen. Kuorsausta vähennetään ensisijaisesti nielurisojen kokoa pienentämällä, ja toissijainen keino on niiden poistaminen. On kuitenkin yleisempää, että tällainen leikkaus tehdään kuorsaaville lapsille kuin aikuisille. 

Lisäksi on olemassa klinikoita, joilla tehdään niin kutsuttuja plastisia nieluleikkauksia, jotka ovat eräänlaisia kuorsausleikkauksia. Tämäntyyppinen kuorsausleikkaus tehdään pääasiassa nuorille, joiden nielun anatomia aiheuttaa kuorsausta. Leikkauksessa avataan hengitystiet, jotta ilma pääsee virtaamaan esteettömämmin. 

Leikkaus kestää enintään tunnin, mutta vaatii viikon tai kahden sairausloman, jotta nielu paranee. Sinä aikana käytetään kipulääkkeitä ja syödään pehmeää ruokaa. Joillekin potilaille voidaan määrätä antibiootteja ennaltaehkäisevänä hoitona.

Lähdeviitteet:

  1. Hjärt och lungfonden (2016), Sömnapné – En skrift om andningsuppehåll under sömn, vetenskapligt ansvarig: Karl Franklin, universitetslektor och överläkare, Enheten för kirurgi, Umeå universitet, Umeå, Experter: Richard Harlid, överläkare vid Aleris FysiologLab i Stockholm; Jan Hedner, professor i sömnrelaterade sjukdomar, Sömnlaboratoriet, Sahlgrenska universitetssjukhuset i Göteborg; Michael Lysdahl, Aleris FysiologLab i Stockholm; Eva Lindberg, docent och överläkare, verksamhetschef för lung och allergikliniken vid Akademiska sjukhuset i Uppsala; Marie Marklund, tandläkare och universitetslektor vid institutionen för odontologi, Umeå universitet. 
    Sömnapné – En skrift om andningsuppehåll under sömn.pdf
     
  2. Hägg M, Tibbling L, Franzén T. Effect of IQoro® training in hiatal hernia patients with misdirected swallowing and esophageal retention symptoms. Acta Otolaryngol. 2015 Jul;135(7):635-9.
     
  3. Hägg M, Tibbling L, Franzén T. Esophageal dysphagia and reflux symptoms before and after oral IQoro® training. World J Gastroenterol 2015; 21(24): 7558-7562
    Open access: http://www.wjgnet.com/1007-9327/full/v21/i24/7558.htm
  4. Karolinska Institutet, http://ki.se/forskning/nyfiken-pa-somnbrist-nar-john-blund-vagrar-dyka-upp
  5. 1177, Västra Götalandsregionen, https://www.1177.se/Vastra-Gotaland/sjukdomar–besvar/lungor-och-luftvagar/andningssvarigheter-och-andningsuppehall/obstruktiv-somnapne/
  6. Farhan Shah. Neuromuscular injuries and pharyngeal dysfunction in snorers and sleep apnea patients. Umeå Universitet, http://umu.diva-portal.org/smash/record.jsf?pid=diva2%3A1200372&dswid=-6830
  7. Svenska Sömnapnéregistret, https://sesar.registercentrum.se/

Lue lisää