Sähköposti: Oireiden lievitys vai varsinaisen syyn hoito?

On olemassa erilaisia menetelmiä, jotka auttavat voimaan paremmin ja joiden avulla voi välttää palleatyrän aiheuttamia ongelmia, kuten närästystä, ärsytysyskää, palan tunnetta kurkussa tai nielemisvaikeuksia. Mutta miksi pitäisi kokeilla jotain uutta, kun lääkkeet poistavat oireet?

Kerromme, millä tavoin voi saada helpotusta nopeasti. Ennen kaikkea on kuitenkin tärkeää ymmärtää, miten hoidetaan perimmäistä syytä, jotta ongelmista pääsee eroon lopullisesti.

Olemme aiemmin kertoneet, mikä palleatyrä on ja miten se aiheuttaa erilaisia oireita, kun mahalaukku työntyy pallean aukosta. Tämä on olennainen tieto, jotta ymmärtää seuraavaksi läpikäytävien vaihtoehtojen erot. Aloita siis palleatyrästä, jos se on jäänyt väliin tai tarvitset kertausta.

Lue lisää: Näin palleatyrä aiheuttaa oireesi

Oireiden lievitys vai pitkäaikainen hoito?

Yksinkertaistaen on olemassa kaksi eri tapaa välttää palleatyrän aiheuttamat vaivat:

  1. Oireiden lievitys, joka saa olon tuntumaan paremmalta sillä hetkellä mutta ei tee mitään varsinaiselle syylle.
  2. Perimmäisen syyn pitkäaikainen hoito, joka vähitellen vähentää oireita ja korjaa taustalla olevan syyn.

Vaikka haluat hoitaa perimmäistä syytä, hoitoa voi olla tarpeen täydentää oireiden lievittämisellä, jotta vointi on hyvä siihen asti, kunnes pitkäaikainen hoito on alkanut vaikuttaa ja palleasta on tullut riittävän vahva.

Pitkäaikainen hoito ja oireiden lievitys eivät siis ole toisiaan poissulkevia. Nopeaan ja hetken vaikuttavaan lievitykseen turvautuminen voi kuitenkin olla ongelmallista, koska pitkäaikainen hoito voi kestää kauan, jos ongelmat ovat vaivanneet pitkään.

Lisäksi happoa neutraloivien lääkkeiden pitkäaikaisella käytöllä voi olla vakavia sivuvaikutuksia, ja se lisää riskiä saada muita sairauksia, kuten suolistoinfektio ja keuhkokuume.

Lyhytaikainen oireiden lievitys

Voit lievittää palleatyrän oireita erilaisilla menetelmillä:

  1. kotikonsteilla
  2. elämäntapamuutoksilla
  3. lääkkeillä.

Kotikonstit

Jos googlaat tai kyselet sosiaalisessa mediassa, saat ehdotuksia monenlaisista kotikonsteista, kuten että pitää juoda veteen sekoitettua soodaa mahahapon neutraloimiseksi tai syödä manteleita tai makeuttamatonta puolukkahilloa.

Emme suosittele kotikonsteja tieteellisestä näkökulmasta, mutta useimmat niistä ovat kohtuullisesti käytettyinä riskittömiä, joten jos tällaisella konstilla on myönteinen vaikutus oloon, sitä voi toki käyttää.

Lue lisää: Kotikonsteja närästyksen ja happamien röyhtäysten torjuntaan

Elämäntapamuutokset

Toinen tapa vähentää epämukavuutta ja kipua ovat erilaiset elämäntapamuutokset. Kyse voi olla laihduttamisesta, sängyn toisen pään korottamisesta, raskaiden nostojen välttämisestä tai siitä, ettei syö muutamaan tuntiin ennen nukkumaanmenoa.

Epämukavuuden ja kivun vähentäminen erilaisilla arjen rutiineilla ei sinänsä ole ongelma. Toisaalta se voi kuitenkin tarkoittaa sitä, että luopuu elämässä tärkeiksi kokemista asioista, kuten hyvästä ruoasta, treeneistä tai sosiaalisesta kanssakäymisestä.

Monien osalta tämä tarkoittaa sitä, että palleatyrällä on suuri vaikutus koko elämänlaatuun, ja siksi on tärkeää löytää pitkäaikainen ratkaisu.

Happoa vähentävät lääkkeet

Yleinen keino lievittää oireita ovat happoa vähentävät lääkkeet eli niin kutsutut PPI-lääkkeet (protonipumpun estäjät), joihin noin joka kymmenennellä ruotsalaisella on resepti. Nämä lääkkeet ovat alkuvaiheessa hyviä, koska ne vähentävät hapon syövyttävää vaikutusta ruokatorven limakalvolla. Ne voivat olla myös välttämättömyys arjesta selviytymiseksi.

Tutkimusten perusteella kuitenkin tiedetään, että lääkkeitä ei ole tarkoitettu pitkäaikaiseen käyttöön. Lisäksi lääkkeillä on useita tunnettuja sivuvaikutuksia, minkä takia ne eivät sovi kaikille.

Jos happoa vähentävä lääkitys ei auta, vain pahimmista oireista kärsivät pääsevät leikkaukseen, jossa mahalaukku ommellaan kiinni pallean alapuolelle. Leikkaus lieventää oireita, mutta siihen liittyy sekä riskejä että sivuvaikutuksia.

Nykyään on mahdollista hoitaa oireiden taustalla olevaa syytä, mitä käsittelemme seuraavaksi.

Taustalla olevan syyn pitkäaikainen hoito

Jotta pääsisit eroon oireistasi pitkäaikaisesti, on tehtävä jotain vaivojen perimmäiselle syylle eli heikentyneelle pallealle, joka on menettänyt mahalaukun hallinnan. Mahalaukku pääsee liukumaan ylös ja alas aukon läpi, mikä puolestaan aiheuttaa useita ongelmia ylempänä lihasketjussa, jota käytetään nielemiseen.

Pallea on osa tärkeää prosessia, johon kuuluu yhteensä 148 lihasta suusta vatsaan. Ne ovat riippuvaisia toisistaan, ja niiden on toimittava nopeasti ja synkronoidusti oikeassa järjestyksessä kuljettaakseen ruoan ja juoman vatsaan. Kyse on siis nielemisprosessista.

Lue lisää niistä 148 lihaksesta, jotka työskentelevät, kun nielet aamukahvisi.

Kun pallea ei pysty hoitamaan omaa osuuttaan, lihasyhteistyöhön tulee heti ongelmia. Tällöin syntyy erilaisia oireita, ja ruokatorveen voi myös tulla tukos niin, että erityisesti kiinteiden ruokien nieleminen on vaikeaa.      

Heikentynyt pallea on yksinkertaisesti saatava uudestaan vahvaksi.

Yksinkertainen 30 sekunnin harjoitusrutiini

Harjoittelu neuromuskulaarisella harjoitusvälineellä IQorolla hoitaa taustalla olevaa syytä, ei vain oireita.

Neuromuskulaarisuus tarkoittaa, että IQoro stimuloi suuontelon hermoja, jotka aivojen kautta antavat kaikille nielemisprosessin lihaksille komennon aloittaa työskentely. Myös niille, joita ei normaalisti voi hallita omalla tahdolla.

Harjoittelu on yksinkertaista eikä edellytä yhteydenotto terveydenhuoltoon. Yksi harjoittelukerta kestää vain 30 sekuntia, ja se tehdään kolme kertaa päivässä täyden vaikutuksen saamiseksi. Se vie siis vähemmän aikaa kuin hampaiden harjaus. Näin harjoitus tehdään:

Koska IQoro vain aktivoi kehon luonnollisen hermoratojen ja lihasten järjestelmän, haitallisia sivuvaikutuksia ei ole. Harjoittelun aikana aktivoidaan lihaksia kasvoista, huulista, suuontelosta ja kurkusta aina ruokatorveen, palleaan ja mahalaukkuun asti.

Aluksi voi tuntua harjoittelukipua sen takia, että lihakset, joita ei ole aiemmin käytetty yhtä tehokkaasti, saavat tarvitsemaansa harjoitusta. Kipu ei ole vaarallista ja menee ohi.

Sitä mukaa kuin palleasi vahvistuu, vähenevät myös oireesi. Ajan myötä olet hoitanut tyrän syyn luonnollisella tavalla. Kun jatkat ylläpitoharjoittelua, lihasten voima säilyy, eivätkä ongelmat palaa.

Vähennä lääkitystä lääkärin ohjeiden mukaisesti

Monet voivat vähentää mahdollista lääkitystään, mutta se on tärkeää tehdä lääkärin ohjeiden mukaisesti, koska lääkkeiden äkillisellä lopettamisella voi olla epämiellyttäviä vaikutuksia.

Lääkkeiden käyttö samanaikaisesti IQoro-harjoittelun kanssa ei ole millään tavoin vaarallista. Lääkkeiden tarpeettoman käytön vähentäminen on hyväksi paitsi terveydelle myös ympäristölle.

Lääkkeiden käyttö samanaikaisesti IQoro-harjoittelun kanssa ei ole millään tavoin vaarallista.

Vaikka ongelmia olisi ollut monien vuosien ajan ja happoa vähentävä lääkitys olisi ollut käytössä pitkään, tutkimuksissa on todettu oireiden vähentyneen tilastollisesti merkitsevästi 97 prosentilla 6–8 kuukauden harjoittelun jälkeen.

Oireiden väheneminen on havaittavissa vähitellen, kun lihakset vahvistuvat. Asiakastutkimuksemme osoittavat, että monet huomaavat parannusta muutaman viikon harjoittelun jälkeen.