Uutiset

“Harjoittelu on niin yksinkertaista, että on vaikea uskoa sen toimivan”

Kickillä oli monia oireita, mutta kukaan ei ollut kertonut niiden johtuvan jo diagnosoidusta palleatyrästä. IQorolla harjoittelun myötä hän pääsi eroon oireista, jotka olivat vaivanneet häntä useiden vuosien ajan. Hän pystyi myös lopettamaan sivuvaikutuksia aiheuttaneiden lääkkeiden käytön.
Lue Kickin tarina

“Johdonmukainen harjoittelu tuottaa tuloksia”

Eläkkeellä oleva psykologi Inger Törnell Tukholmasta kuorsasi ja kärsi vaikeasta uniapneasta. Sitten hän luki IQorosta kertovan mainoksen ja päätti kokeilla. Tässä on hänen tarinansa.
Lue Ingerin tarina

“Olen suositellut IQoroa monille ystäville”

Camillan oli niin vaikea niellä, että hän jopa ajatteli sen koituvan kohtalokseen jonain päivänä. Kun hän aloitti harjoittelun IQorolla, ongelma helpottui nopeasti.
Lue Camillan tarina

Eva pääsi eroon kuorsauksesta treenaamalla – salaa

Eva sai yhtäkkiä tietää kuorsaavansa, mikä sai hänet sekä hämmästyneeksi että nolostuneeksi. Niinpä hän alkoi treenata salaa IQorolla.
Lue Evan tarina

“Tuntui hienolta saada takaisin vanha elämäni”

Kevin Craner oli elämänsä kunnossa, kun hänellä yhtäkkiä todettiin refluksi. Hän sai lääkityksen, mutta sivuvaikutukset kauhistuttivat häntä. Kevin mietti, pystyisikö lihaksia treenaamaan, ja päätti kokeilla IQoroa.
Lue Kevinin tarina

Bernt pääsi eroon vaikeasta uniapneasta ja refluksista

Berntin vaikean uniapnean oli huomannut hänen vaimonsa. Mutta se, mikä piti Berntin hereillä öisin, oli refluksi. IQoro oli tehokas hoitokeino molempiin ongelmiin.
Lue Berntin tarina

Ruoan nielemisvaikeus

Palleatyrän seurauksena on vaikeampi niellä kiinteitä ja kuivia ruokia, kuten riisiä, kanaa ja lihaa, kun taas neste ei aiheuta ongelmia. Jos myös neste tuottaa nielemisvaikeuksia, taustalla voi olla neurologinen syy.

Lue lisää