Hansilla oli kivulias palleatyrä – lääkärit eivät voineet auttaa

Hans joutui lopettamaan golfin pelaamisen 50 vuoden jälkeen. Jokainen golflyönti sattui, eikä hän saanut apua sairaanhoidosta. Kolmen kuukauden IQoro-harjoittelun jälkeen hän pystyi kuitenkin taas golfaamaan.

Hans kärsi kivuliaasta palleatyrästä, joka vaikeutti hänen liikkumistaan. Kun Hans aloitti harjoittelun IQorolla, hänen vointinsa parani nopeasti.

Hans kritisoi sitä, että sairaanhoidosta on niin vaikea saada IQoroa. Häntä harmittaa kaikkien niiden puolesta, jotka kärsivät oireistaan turhaan. Lisäksi häntä harmittavat kaikki turhat lääkärikäynnit, joihin käytetään verorahoja.

– Kunpa olisin saanut IQoron käyttööni ennen kaikkia tutkimuksia. Kolme eri sairaalaa, röntgenkuvat, magneettikuvaus ja kolme gastroskopiaa. Paljonkohan ne tulivat maksamaan?

”Minulle siitä on ollut hyötyä. Huomaan sen selvästi. Hitsi vieköön, voin taas pelata golfia!”

IQoro tuotepakkauksessa. IQoro hoitaa tehokkaasti palleatyrää.

Aluksi tulivat kovat kivut

– Kivut alkoivat, kun pelasin golfia. Se sattui hirveästi! Päivystyksessä luultiin, että kyse oli sydämestä tai keuhkoista. Mitään ei kuitenkaan löytynyt.

Päivystyksen jälkeen Hans kävi terveyskeskuksessa. Siellä lääkäri epäili, että kipu johtui palleatyrästä. Sen jälkeen hänelle tehtiin tutkimuksia toisensa perään.

– Sairaalassa tehtiin gastroskopia, josta näkyi, että palleassa oli vikaa. Niinpä he kirjoittivat lähetteen seuraavaan sairaalaan, jossa tehtiin toinen gastroskopia.

Onko sinulla rinta- tai palleakipua?

Joskus palleatyrä voi aiheuttaa kipua rintaan tai palleaan, mutta kipu voi olla myös merkki rasitusrintakivusta (angina pectoris) tai sydäninfarktista.

Siksi on tärkeää hakeutua hoitoon, jos kipu on alkanut äskettäin ja se pahenee nopeasti. Näin varmistetaan, että kipu ei johdu mistään vakavasta sairaudesta.

Mahalaukku työntyi rintaonteloon

Sairaalassa Hans sai tietää, että hänellä oli palleatyrä. Kun hän kiersi vartaloaan, hänen mahalaukkunsa työntyi pallean aukon läpi ylös rintaonteloon, johon se juuttui. Juuri se aiheutti niin paljon kipua.

– Tutkimuksen jälkeen sain tavata kirurgin, ja hän sanoi, että valitettavasti he eivät voi tehdä mitään ongelmalleni. Minun olisi elettävä sen kanssa loppuelämäni.

”Minun olisi elettävä sen kanssa loppuelämäni”

– No mutta täytyyhän jotain pystyä tekemään, minä ihmettelin. Eikö sen voisi leikata? Sellaisia leikkauksia tehdään toisessa sairaalassa, joten sain lähetteen sinne.

Mutta tässä sairaalassa vastaus oli yhtä masentava. Hansin ruokatorvi röntgenkuvattiin, ja hän joutui tekemään nielemisharjoituksia. Lopulta Hans sai saman vastauksen: häntä ei voida leikata ja hänen täytyisi elää kivun kanssa loppuelämänsä.

Onko sinulla palleatyrä?

Tee helppo testi, johon menee vain 3 minuuttia.

Saat vastauksen heti.

Kivut vain pahenivat

Golfin lopettaminen harmitti todella paljon. Laji oli ollut yksi Hansin suurimmista kiinnostuksen kohteista. Eikä tässä ollut vielä kaikki, sillä ongelmat vain pahenivat. Lopulta jopa arkisten askareiden suorittamisesta tuli vaikeaa.

– En voinut kääntää vartaloani. Kun kävin suihkussa, vatsaani sattui todella paljon. Jopa astianpesukoneen tyhjentäminen ja takin pukeminen sattuivat.

Palleatyrä. Osa mahalaukusta työntyy pallean yläpuolelle.

Näki mainoksen IQorosta

Vaihtoehdot alkoivat loppua. Lääkärit olivat sanoneet monta kertaa, että mitään ei ollut tehtävissä. Kaikista takaiskuista huolimatta Hans kieltäytyi luovuttamasta. Sattumalta hän näki mainoksen iltapäivälehdessä.

– Siinä kerrottiin palleasta, joten menin apteekkiin ja sanoin haluavani IQoron. He kyllä tiesivät IQoron, mutta heillä ei ollut sitä apteekissa. He neuvoivat kysymään sairaalasta.

Sairaalassa oli IQoroja, mutta kuka tahansa ei voinut määrätä sitä, vaan ainoastaan puheterapeutit.

– Niinpä otin yhteyttä puheterapeuttiin. Ja hän sanoi saman, että valitettavasti se ei auta minua. Siksi hän ei määrää sitä minulle.

Fysioterapeutti määräsi IQoron

IQoron saaminen oli todella vaikeaa. IQoron metsästyksen aikoihin Hans kävi säännöllisesti fysioterapeutin luona selkävaivojensa vuoksi. Erään käynnin yhteydessä hän kertoi tuotteesta.

– Fysioterapeutti sanoi, että hän ehkä voisi määrätä sen. Sitten hän soitti minulle tunnin kuluttua. Kyllä, ehdottomasti, hän sanoi. Tule käymään luonani huomenna, niin voimme kokeilla sitä.

IQorolla on ilmainen harjoitussovellus.

Kolmen kuukauden harjoittelu sai aikaan valtavan muutoksen

Kolmen viikon IQoro-harjoittelun jälkeen Hans huomasi suuren eron. Palleatyrän aiheuttamat vaivat vähenivät tasaisesti.

– En tullut kuntoon kerralla, mutta noin kolmen kuukauden harjoittelun jälkeen pystyin aloittamaan taas golfin pelaamisen. Ja kuuden kuukauden kuluttua vointini oli loistava. Se on antanut minulle kokonaan uuden elämän!

”Se on antanut minulle kokonaan uuden elämän!”

Todiste: hänen vointinsa on parantunut

Hans torjuu kaikki kriittiset näkemykset, joiden mukaan IQoro ei toimi. Hansin mielestä hän itse on todiste. Onhan hän päässyt eroon palleatyrästään.

– Jotkut ihmettelevät, miten pieni muovinen kapistus voi auttaa. Heidän mielestään kyse on plasebovaikutuksesta. Okei, niin varmaan. Mutta minulle siitä on ollut hyötyä. Huomaan sen selvästi. Hitsi vieköön, voin taas pelata golfia! Ja vieläpä hyvin! Viime syksynä tasoitukseni aleni 9,2:sta 8,7:ään.

Lue lisää