Kuvotuksen tunne oli poissa: “Helpoin treeni, jonka olen tehnyt”

Niklas huomasi, että hänellä oli nielemisvaikeuksia, mutta hänelle tehdyissä tutkimuksissa ei selvinnyt mitään. Kun tilanne vain paheni, hän löysi itse ratkaisun.

Niklas Gerholm laihdutti LCHF-menetelmällä mutta sai refluksiongelman palattuaan normaaliin ruokavalioon. Ruoka nousi takaisin kurkkuun yöllä, toi kuvotuksen tunteen ja aiheutti ärsytysyskää.

Etsittyään tietoa ongelmasta Niklas päätteli kärsivänsä dysfagiasta eli nielemisvaikeuksista.

– Kurkusta kuului jatkuvasti kurlausta ja nielemisvaikeudet pahenivat, Niklas kertoo.

Niklakselle tehtiin gastroskopia, mutta poikkeamia ei havaittu.

Lopulta hän hakeutui lääkäriin, ja hänelle tehtiin gastroskopia, mutta poikkeamia ei havaittu.

– Se oli turhauttavaa! Välillä en pystynyt edes nukahtamaan iltaisin, koska minusta tuntui siltä kuin ruokatorveeni olisi jäänyt ruoantähteitä, jotka nousevat takaisin kurkkuun.

Tukehtumisen tunne yhä useammin

Niklas koki yhä useammin ikävän ja paniikinomaisen tukehtumisen tunteen nukahtamisen hetkellä.

Ratkaisun puutteessa Niklas alkoi lääkitä itseään erilaisilla vatsalle tarkoitetuilla valmisteilla, jotka tarjosivat helpotusta hetkeksi. Hän kohotti sängyn päätä, mikä paransi tilannetta ja esti ruoan nousemisen ylös. Vaivat olivat silti niin rasittavia, että Niklas koki niiden rajoittavan hänen arkeaan.

Kotisivuilla olevat tiedot kuulostivat vakavasti otettavilta, ja tuotteen taustalla oleva pitkään jatkunut tutkimus toi turvallisuuden tunnetta.

– Luin netissä erästä artikkelia, kun näytölle tuli mainos neuromuskulaarisesta harjoitusvälineestä IQorosta. Normaalisti en koskaan klikkaa tällaista mainosta, mutta tässä oli jotain, mikä herätti kiinnostukseni.

– Ostan harvoin uusia tuotteita, joita myydään verkossa, mutta yrityksen kotisivuilla olevat tiedot kuulostivat vakavasti otettavilta. Lisäksi tuotteen taustalla oleva pitkään jatkunut tutkimus toi turvallisuuden tunnetta.

Olisi hintansa väärti, jos auttaisi

Niklas piti harjoitusvälinettä aluksi hieman kalliina, mutta hän mietti, että se olisi jokaisen kruunun arvoinen, jos se auttaisi. Yrityksen antamasta vakavasta vaikutelmasta huolimatta Niklas päätti lähettää sähköpostitse kuvauksen ongelmistaan.

– Saman iltapäivän aikana sieltä soitettiin, ja he käyttivät 45 minuuttia minuun ja kysymyksiini. Heidän sitoutumisensa ja selityksensä, miksi juuri minä saisin apua harjoitusvälineestä, tuntuivat uskottavilta. Tilaamisen kannalta ratkaiseva tieto oli se, että harjoitusväline oli Ruotsin lääkelaitoksen hyväksymä.

Kuvotuksen tunne on poissa

Kaksi päivää myöhemmin Niklas Gerholm aloitti harjoittelun IQorolla. Vaikka hän ei ole noudattanut suositeltua harjoitusohjelmaa eli kolme vetoa kolme kertaa päivässä, ja hoito on edelleen kesken, hän on huomannut merkittävän muutoksen.

Kuvotuksen tunne on poissa, ja jatkuva kurkussa tuntunut palan ja liman tunne on vähentynyt.

– En ole herännyt kertaakaan sen takia, että ruoka nousee takaisin kurkkuun. Kuvotuksen tunne on poissa, ja jatkuva kurkussa tuntunut palan ja liman tunne on vähentynyt.

– Kaiken kaikkiaan minun on paljon helpompi niellä. En enää suhtaudu tähän epäilevästi. Jos totta puhutaan, tämä on helpoin treeni, mitä olen koskaan tehnyt. Alle kolme minuuttia päivässä, siitä selviävät kaikki.