Rolfin uneliaisuus päivällä ja päänsäryt katosivat harjoittelun myötä

"Vaikka näin, miten hyvin harjoittelu IQorolla vaikutti vaimoni Berithin nielemisvaikeuksiin, olin epäileväinen. Meille miehille on kai tyypillistä asioiden kyseenalaistaminen. Haluamme kliinisiä todisteita kaiken tueksi, ja ehkä sekin vaikuttaa, että olen ammatiltani asianajaja."

“Kuorsaamisestani tuli koko perheen yhteinen ongelma. Berithiä kiukutti yhä enemmän se, että herätin hänet, minkä jälkeen hän makasi hereillä kuunnellen äänettömiä hengityskatkoksiani.

Hänen pelkonsa kuolemisestani ei ollut aiheeton.

Joskus Berith luuli minun kuolevan. Tiedän, että uniapneaan liittyy kohonnut riski sydän- ja verisuonitaudeista, kuten aivohalvauksesta, joten hänen pelkonsa ei ollut täysin aiheetonta.

Uhka erillisistä makuuhuoneista sai hankkimaan IQoron

Kärsittyäni vuosia kuorsauksesta ja uniapneasta, uneliaisuudesta päivällä ja toistuvista päänsäryistä ja kun Berith uhkasi erillisillä makuuhuoneilla, päätin hankkia oman IQoron.

Tilaukseni kannalta ratkaisevaa oli innovaation taustalla oleva perusteellinen tutkimus.

Olin aiemmin kokeillut kuorsaukseen erilaisia valmisteita, mutta ne olivat enemmän tai vähemmän tehottomia. Tilaukseni kannalta ratkaisevaa oli innovaation taustalla oleva perusteellinen tutkimus, josta kerrottiin yrityksen kotisivuilla.

Huomasin tuloksia jo muutaman viikon harjoittelun jälkeen. Nykyään kuorsaan hyvin harvoin ja hengityskatkokset ovat poissa. Myös ikävä päänsärky ja jatkuva uneliaisuus päivällä ovat loppuneet.

Harjoittelua yhdessä

Berith ja minä olemme tehneet tästä yhteisen asiamme ja kutsumme sitä “pikku jumpaksemme”. Jos toinen unohtaa, toinen varmasti muistuttaa. Tämä kuulostaa varmaan kliseeltä, mutta olemme oikeasti saaneet takaisin elämänlaatumme ja voimme nykyisin todella hyvin.

Toivomme, että tarinamme auttaa muita samassa tilanteessa olevia.

Jos voimme auttaa muita samassa tilanteessa olevia kertomalla tarinamme, haluamme tehdä sen. Hoitomenetelmä on yksinkertainen, tehokas ja tuottaa hyviä tuloksia. Kyse ei kuitenkaan ole taikoja tekevästä menetelmästä, vaan se perustuu johdonmukaiseen harjoitteluun.

Ihmiset ovat yleensä haluttomia puhumaan “takaperin pyörivistä lihamyllyistä” ja kuorsaus- ja apneaongelmista, ikään kuin aiheet olisivat tabuja. Ongelmat ovat kuitenkin yleisiä, ja monet kärsivät turhaan. Apua on saatavilla.”

Rolf Sjöberg, Tukholma