“Joutuisin ottamaan yhden tabletin päivässä, luultavasti ikuisesti.”

Lääkäri määräsi lääkettä, joka lievitti oireita, mutta ruoan nieleminen kävi yhä vaikeammaksi. Eräänä päivänä Ann teki Google-hakuja ja löysi IQoron.

“Närästys on vaivannut minua koko aikuisikäni, ja olen lievittänyt oireita erilaisilla lääkkeillä.

Muutama vuosi sitten minulle puhkesi reumaattinen sairaus, minkä yhteydessä tehtiin monenlaisia perusteellisia tutkimuksia. Eräällä käynnillä lääkäri totesi, että palleatyräni näyttää normaalilta.

Tietämätön palleatyrästä

En edes tiennyt, että minulla oli tyrä! Lääkäri määräsi lääkettä refluksiin, ja minun piti ottaa yksi tabletti päivässä, luultavasti ikuisesti. Aluksi tunsin oloni hieman paremmaksi, mutta hiljalleen minulle tuli myös kuivaa yskää ja käheyttä ja vatsassa oli kaasua.

Ruoan juuttuminen kurkkuun tuntuu epämiellyttävältä.

Nieleminen muuttui vaikeammaksi, ja syödessä tuntui usein siltä, että tukehtuisin. Ruoan juuttuminen kurkkuun tuntuu hyvin epämiellyttävältä. Minua auttoi se, että join paljon aterioilla.

IQoro on kokeilemisen arvoinen

Vähän yli kuukausi sitten istuin tietokoneen ääressä etsimässä vastauksia ongelmiini. Uutena vaivana olivat nyt tulleet hengitysvaikeudet, kun autoin lapsia päiväkodissa laittamaan kengät jalkaan.

Löysin IQoroa käsittelevän sivun, ja totesin itselläni olevan melkein kaikki palleatyrän tyypilliset oireet.

Pidin IQoroa aluksi hieman kalliina, mutta luin sen kotisivuja ja totesin, että se oli kokeilemisen arvoinen.

Nyt voin auttaa lapsia sitomaan kenkänsä.

Jo kuukauden harjoittelun jälkeen pystyin kumartumaan vaikeuksitta ja auttamaan lapsia kenkien kanssa. Minulla on vielä jäljellä useita oireita mutta jatkan harjoittelua, koska tiedän IQoron vaikuttavan moniin lihaksiin ja niiden kaikkien vahvistaminen vie aikaa.”

Ann, 61 vuotta, varhaiskasvatuksen opettaja