Refluksi ja nielemisvaikeudet uuvuttivat Berithin

Berith joutui päivittäin ryntäämään vessaan, kun ruoka nousi takaisin suuhun. Lääkäri diagnosoi hänelle palleatyrän, mutta sanoi, että hoitoa ei ole.

“Aluksi Rolf (Berithin aviomies, voit lukea Rolfin tarinan täältä) ja minä pidimme harjoitusvälineemme piilossa muilta, mutta sitä mukaa kun tunsimme harjoittelun tuottavan tulosta, aloimme kertoa IQorosta muillekin.

Olen lastentarhanopettaja ja otin IQoron mukaani töihin, ja Rolf puolestaan otti omansa mukaan asianajotoimistoon. Nykyään IQoro on osa yhteistä arkeamme ja kaikki tietävät, että treenaamme ennen ruokailua.

Pitkittynyt yskä ja refluksi

Ongelmani alkoivat siten, että pitkittynyt ärsytys- ja limayskä muuttui vähitellen refluksiksi. Lopulta minusta tuntui siltä, kuin olisin elänyt takaperin toimiva lihamylly palleassa.

Lähes päivittäin ruoka teki täyskäännöksen, ja silloin jouduin kiiruhtamaan vessaan, jossa vain pidin suuni auki ja annoin kaiken tulla ulos. Kamalaa!

Ongelmallinen arki työpaikalla

Perheeni tottui siihen, että tämä oli osa arkeani. Lasten edessä työpaikallani päiväkodissa olin oppinut piilottamaan ulos tulleen ruoan talouspaperikasojen sisään.

Eräänä päivänä lounaalla kaikelle tuli kuitenkin äkkipysähdys. Pelästyin, ahdistuin ja jouduin paniikkiin. Ajattelin, etten enää koskaan pystyisi syömään ja juomaan normaalisti. Olin saanut pohjakosketuksen, enempää en jaksaisi.

Kävin lääkärin luona, joka sanoi, että kärsin palleatyrästä, mutta siihen ei olisi muuta helpotusta kuin happoa vähentävät lääkkeet.

Olin kuitenkin jo aiemmin lukenut useita artikkeleita neuromuskulaarisesta harjoitusvälineestä nimeltä IQoro, jonka väitettiin auttavan ärsytysyskään, nielemisvaikeuksiin, närästykseen ja refluksiin. Minulla ei ollut muuta hävittävää kuin raha, joten tilasin sellaisen. Se oli ilman muuta käännekohta.

Painajainen katosi

Harjoiteltuani säännöllisesti kolme kertaa päivässä ennen ruokailua muutaman viikon ajan huomasin merkittävän parannuksen. WC-istuimen ylle kumartuminen ei enää ollut päivittäinen painajainen. En edes muista, milloin niin olisi viimeksi tapahtunut.”

Berith Sjöberg, lastentarhanopettaja, Tukholma